Kari Arvola

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan ydinvoiman kannatus kasvaa Saksassa. Focus-aikakauslehden tilaaman tutkimuksen mukaan 81 prosenttia vastanneista katsoo, ettei ydinenergiaa voida Saksan energiahuollossa sivuuttaa. Viisi vuotta sitten 59 prosenttia oli tällä kannalla.

Vihreiden kannattajista 60 prosenttia näkee ydinvoiman tarpeelliseksi. Vasemmistopuolueen tukijoissa prosenttiluku on 79. Sosialidemokraateista ydinvoiman näkee välttämättömäksi 81 prosenttia. Hallituspuolueiden tukijoista kristillisdemokraatit (CDU) ovat ydinvoiman kannalla 90 prosenttisesti ja vapaat demokraatit (FDP) 93-prosenttisesti.

Forsa-tutkimusinstituutin johtajan tulkinnan mukaan kyselytulos kertoo siitä, että ydinvoiman demonisoiminen Saksassa on jäänyt taakse. Kolme neljännestä saksalaisista nimittäin arvioi, että keskustelua ydinvoimasta on käyty ennen muuta ideologisista lähtökohdista.

Ns. vaihtoehtoiset energiamuodot saavat kansalaisilta yllättävän alhaisen kannatuksen. Vain kolmannes katsoo, että vaihtoehtoenergialla voidaan tyydyttää maan energiatarve. Vihreiden kannattajista tähän uskoo 43 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Mielipidekysely tehtiin 12.-15.7.2010. Kyselyyn vastasi 2002 henkilöä.

WWF:n eli Maailman luononsäätiön Saksan filiaali levitti torstaina 22.7.2010 kautta Euroopan uutista, jonka mukaan Itämerelle olisi muodostunut Saksan kokoinen yhtenäinen sinilevälautta. Uutinen levisi aamupäivällä YLE:n kautta laajalti myös Suomessa.

Päivän kuluessa jokin toimittaja keksi ottaa yhteyttä Suomen ympäristökeskuksen merentutkimusalus Arandaan, joka seilaa parhaillaan juuri näissä asioissa Itämerellä. Luontojärjestön “uutinen” sai aluksen tutkijoilta kylmää kyytiä. Heidän mukaansa Itämeren tilanne on aikaisempia vuosia parempi. YLE korjasi iltapäivällä uutistaan:

Tutkimusalus Arandalta satelliittipuhelimella tavoitettu Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Harri Kankaanpää sanoi torstaina YLE Uutisille, että levätilanne Itämerellä näyttää hyvin rauhalliselta.

- Täällä ei ole juuri ollenkaan sinilevää. Etsimällä saa etsiä [sinilevää], että saa mittalaitteisiin kerättyä, Kankaanpää kuvailee tilannetta.

Myöhemmin myös Suomen ympäristökeskus puuttui asiaan ja vahvisti meritutkijoittensa tiedot. Samalla kerrottiin, että myös sisäjärvien tilanne Suomessa on monia aikaisempia vuosia parempi - syystä, jota ei tarkoin tunneta. Hellesäiden on arveltu lisäävän sinilevän viihtyvyyttä muuallakin kuin tiedotusvälineissä.

Tällä kertaa korjaus ympäristön katastrofaalista tilaa vakuuttavaan propagandauutiseen saatiin nopeasti. Aina ei käy näin. WWF toimii omassa asiassaan ja harjoittaa aktiivista lobbausta eri puolilla maailma. Sen keskeinen viesti on ympäristön suojeleminen nimenomaan WWF:n avulla.

Tässä tarkoituksessa  WWF:llä on parhaillaankin käynnissä laaja mediakampanja, jonka avulla se etsii lahjoittajia ja tukijoita toiminnalleen. Eräs toimintamuoto on ympäristösertifikaatien myöntäminen yrityksille ja instituutioille. Kun yritys tekee tietyt toimenpiteet ympäristöimagonsa kohottamiseksi, se saa maksullisen WWF:n sertifikaatin Panda-leimoineen. Näissä merkeissä monet yritykset ja julkisyhteisötkin ovat osallistuneet mm. WWF:n vihreä toimisto -kampanjaan.

Näin maailma tulee paremmaksi - ja rikkaiden prinssien metsästysmaita suojelemaan perustettu WWF varakkaammaksi. Tämän vuoksi WWF tavataan säännönmukaisesti siellä, missä ympäristöä ja ilmastoa koskevia katastrofiuutisia tuotetaan.

Toistaiseksi neljänneksi suurin puolueemme Vasemmistoliitto hyväksyi kesäkuun puoluekokouksessaan mittavan tavoiteohjelman tulevalle viisivuotiskaudelle. Ohjelma sisälsi tienviittoina uuteen ekologiseen hyvinvointivaltioon noin 215 tärkeätä vaatimusta sekä niille koko joukon tukivaatimuksia. Ohjelmasta ja sen periaatteellisista ulottuvuuksista on pohdiskelua täällä ja täällä.

Hintalappu ohjelmasta puuttui. Kysymys on kuitenkin miljardeista. Jos ottaa huomioon ilmastoon, energiapolitiikkaan ja muun maailman hallintaan noin yleisesti liittyvät vaatimukset, niin viisivuotiskauden kustannukset nousevat mitä ilmeisimmin kymmeniin miljardeihin euroihin, kun toimeen tartutaan.

Toisaalta liike julistuksessaan kertoo pyrkivänsä yhteiskuntaan, jossa taloudellinen kasvu ei enää ole johtosuure. Tämä on yhtälö, joka viimeistään vakuuttaa kansalaiset puolueen omintakeisesta ajattelusta. Koska mittava ohjelma yllätti ulottuvuuksillaan myös laatijansa, päätettiin, että sen tueksi tullaan tuottamaan myös elinkeinopoliittinen ohjelma.

Se onkin loogista, sillä totta kai myös reaalitalouden puolella pitää kehitystä kuljetella. Jotta puolueen aivoriihi ei matkallaan reaalimaailmaan unohtaisi keskeisiä periaatteitaan, annan tässä muutaman maksuttoman vinkin jatkotyöskentelyä varten.

Hiiletön, kaloriton ja geenitön maailma

Punavihreän linjan jatkuvuuden vuoksi pitää elinkeinopolitiikan ohjelmallisiksi johtoaatteiksi kirjata ehdottomasti hiiletön eli kaloriton lähituotanto ja -ruoka, verotuella pyörivä energiateollisuus ja geenivapaa luomumaatalous.

Ydinvoiman käyttö tulee ekologisessa Suomessa lopettaa samalla kun kaikki kaivokset suljetaan ja uusien kaivaminen estetään. Työpaikkoja saadaan syntymään etenkin pientuulivoiman, keskikokoisen tuulivoiman ja tuulivoimapuistojen sekä navettakaasulaitosten rakentamisella. Myös kaiken kattava aurinkopanelointi lisää työllisyyttä, vaikka valitettavasti myös työmaatapaturmia.

Raideliikenteen ulottaminen kaikkialle tasapuolisesti on sikäli turvallinen painopistealue, että se mahdollistaa lisääntymisen ilman talouskasvua samalla tavoin, kuin syntymä mytologian poikkeustapauksessa voi olla neitseellinen. Lisäksi suositaan valikoivasti risusavotoita ja tulvapatojen rakentamista rannikkoalueille, ekologisista syistä mielellään samoihin kohteisiin. Tämä kaikki edellyttää luonnollisesti yhteiskunnan rahoitustukea.

Kulutukselle reilu verotus, päästöt kuriin

Rahaa valtiolle saadaankin lisäämällä vuosittain energiakäytön verotusta ja säätämällä sen tueksi kunnianhimoinen ilmastovero. Vero voi olla sillä tavalla progressiivinen, että se kohdistetaan suhteellisesti suuremmalla painolla alhaisemman ostovoiman omaavaan kansanosaan. Sehän ne kilowatit hassaa turhanpäiväiseen kulutukseensa.

Valtiollisella tasolla Suomi ilmoittaa haasteellisesti kaksinkertaistavansa päästövähennykset mihin tahansa EU:n määräämään tasoon verrattuna milloin vain. Yritysverotuksen keskeiseksi periaatteeksi otetaan yritysten kasvun ennaltaehkäiseminen ja satunnaisen lisäarvon siirtäminen kansalaispalkkoihin. Investoinnit naapurimaihin torjutaan pääomansiirtoverolla.

Kehitysapuun ja ilmastontorjuntaan rutkasti lisää varoja

Kehitysapu kaksinkertaistetaan, samoin kuin asianomaisten kansalaisjärjestöjen valtiontuet. Kehitysapuun kytketään samaa suuruusluokkaa oleva ilmastontorjuntamaksu. Sen avulla Malediivien ja muiden atollivaltioiden parlamentit voivat kokoustaa veden alla suorissa tv-lähetyksissä merenpinnan noustessa vielä ennakoituakin nopeammin.

Nämä vinkit nyt vain aluksi. Eivät ne ole millään tavalla sitovia, mutta joka tapauksessa maksuttomia. Ilmaisia ja immateriaalisia palveluita tuo uusvasemmistolainen elinkeinopolitiikka muutoinkin tullee suosimaan.

Heinäkuun helteet ovat antaneet ilmastokatastrofin ennustajille aiheen kertoa maapallon jälleen lämmenneen ennätyksellisesti. Tuoreiden ilmoitusten mukaan nyt on meneillään kuumin vuosi koko mittaushistorian aikana.

YLE:n uutinen on peräisin uutistoimisto AFP:ltä, jonka lähde on amerikkalainen NOAA-tutkimuslaitos. Huomiota herättää, että puhutaan ennätyslämpöisestä vuodesta, vaikka mittauksissa on otettu huomioon lämpötilat vain tammikuusta kesäkuuhun. Lisäksi NOAA kertoo saaneensa jollakin tavoin lasketuksi vertailukelpoisen keskiarvon sekä merten että ilmakehän lämpötiloista. Ei ole käytetävissä sellaista mittausjärjestelmää, jolla tämä luotettavasti onnistuisi.

Reunahuomautuksena todettakoon, että mittaushistorialla on pidempi jälki kuin amerikkalaislähteen vuoteen 1880. Mutta vuoden 1880 maapallon keskilämpötilan määrittäminen silloisen ilmakehän ja meriveden keskilämmön mukaan lienee asteen kymmenysten tarkkuudella täysin ylivoimainen tehtävä. Mittausverkosto on ollut noina vuosina tosi vaatimaton eikä vielä tänäänkään laajoilta valtamerialueilta ole saatavilla kattavaa ja luotettavaa mittausdataa. Sama pätee myös suhteellisen laajoihin alueisiin Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Mutta mitäs me pienistä kauneusvirheistä.

Lämmintä on kylläkin pitänyt. Toisin kuin uutisista voisi päätellä, ei ilmakehä ole 2000-luvulla kuumennut. Vuoden 1998 El Ninjo-piikin tasolle ei ole päästy myöskään kesäkuussa 2010, jolloin lämpötila hieman aleni toukokuun huippuun verrattuna. Kun tämänkertainen El Ninjo jää taakse, voisi loogisesti odottaa myös sekä meriveden, että ilmakehän lämpötiloissa alenevaa kehitystä.

Trendikäyrät ilmakehän eri korkeuksissa löydät täältä.Satelliittimittauksia ei ole kalibroitu suhteessa maantasahavaintoasemien lämpötilojen kanssa. Mutta kun puhutaan yleisestä ilmakehän lämmön muutoksesta, satelliittimittaus antaa parhaan käsityksen tilanteesta siitä syystä, että se eliminoi maan pinnalla aina olevat paikalliset lämpötilaan vaikuttavat taustatekijät.

Kuvassa korkein lämpötilapiikki on vuoden 1998 El Ninjon aiheuttama. Käyrän oikeassa laidassa näkyy kesäkuun 2010 tilanne.

Ilmatieteen laitoksen lämpötilaseuranta ulottuu vuoteen 1846. Lämpötilan kehitystä voi tarkastella täällä. Saksan Baijerissa sijaitseva Hohenpeissenbergin observatorio on mitannut lämpöä 1780-luvulta saakka. Aseman lämpökäyrä näyttää tällaiselta:

Lämpöproblematiikkaan liittyvää pohdiskelua lisää myös täällä.

Uusi satelliittimittaus vahvistaa aikaisemminkin näillä sivuilla esitetyt tutkimukset, joiden mukaan merenpintojen nousu ei ole nopeutunut. 2000-luvulla havaitaan EUMETSAT-mittausten mukaan jopa hidastumista. Pitkäaikaisten keskiarvojen mukaan merten pinta nousee noin 2,5 mm vuosivauhtia ja hieman eri nopeudella eri puolilla maapalloa.

Eumetsat-systeemistä  laajempi selostus täällä.

Suomen eduskunta on talouskriisin vuoksi myös kesälomakautensa ajan kokoontumisvalmiudessa. Maan virallinen ylimmän vallan haltija voidaan tarvittaessa kutsua siunaamaan hallituksen tekemät takaus- ja lainoituspäätökset, jos (tai paremminkin kun) Espanja ryhtyy nauttimaan EU:n taloudellista kriisitukea.

Eduskunta on politiikan statisti sen vuoksi, että hallitus tuo sen käsiteltäväksi vain tiedonannon jo tekemästään tukipäätöksestä. Koska pääministeri ja talousministeri ovat EU:n neuvottelupöydissä loppukeväästä ja alkukesästä tukipakettiin henkilökohtaisesti sitoutuneet ja eduskuntakin sitoumukset kesäkuun lopussa hyväksynyt, vievät hallituspuolueet yksinkertaisella enemmistöllään komission ratkaisut läpi eduskunnassa.

Suomen hallitus puolestaan on vain kulissipaino yleiseurooppalaisella näyttämöllä. Siellä sekä käsikirjoittajana että ohjaajana toimii EU:n komissio. Tällainen on yleiseurooppalaisen talousdirigismin vallan tase komission kesäkuun alkupäivinä loppuun viemän vallankaappauksen jälkeen.

Hiljainen kaappaus

Lukija saattaa kysyä, mistä vallankaappauksesta nyt oikein puhutaan? Kysymys on oikeutettu. Kreikan pelastuspaketin ja siitä ennakkoon käydyn keskustelun yhteydessä tosin tuli laajalti tietoisuuteen, että EU on ryhtymässä poikkeuksellisiin toimiin tämän yhden vähäisimpiin lukeutuvan Euromaan talouden ”pelastamiseksi”. Mutta nyt pelastamassa ei olla vain Kreikan taloutta, vaan koko eurovaluuttaa. Siksi on rakennettu rahoituspuskuri, jonka avulla markkinoiden uskotaan rauhoittuvan. Rahaa on, eikä euromaita päästetä vararikkoon. Keskeinen toimija operaatiossa on EU-komissio.

Vain harvat ovat uskaltautuneet pohtimaan kysymystä, onko kysymys oikeastaan Kreikan talouden pelastamisesta, euron pelastamisesta vaiko vielä jostain muusta. Yksi harvoista EU:n valtastruktuuriin huomiota kiinnittäneistä keskustelijoista oli Helsingin Sanomien Paavo Rautio 24.6.2010. Hän haki pääkirjoituksessaan lähinnä EU:n valtaelinten keskinäisiä vastuita jäsenmaiden talouksien, EU:n ja euron puolustamisessa, jotka hän ilman erityisiä perusteluja kertoi operaation syyksi ja oikeuttajaksi. Komission roolin muuttuminen ja siinä luvussa suomalaisen talouskomissaari Olli Rehnin tekemiset ja motiivit eivät Rautiota kiinnostaneet.

Kreikan talousproblematiikkaa on allekirjoittanut pohtinut aikaisemmin mm. täällä.

Epäilyksen ääni

Eduskunnassa ”pelastusprojektin” periaatteellisIIn ja EU-talouden mekanismien toimintaa koskeviin ongelmiin on paneutunut nähtävästi vain (toistaiseksi) keskustalainen edustaja Markku Uusipaavalniemi. Hän kritisoi perustellusti olettamusta, jonka mukaan apupaketista voisi olla euron tai ongelmatalouksien kannalta kestävää hyötyä. Hänen vaihtoehdokseen esittämä setelirahan käyttö kuuluu yhtenä välineenä siihen keinovalikoimaan, jota on käytetty ja käytetään valtiontalouden vararikkotilanteessa tai sellaisen uhatessa talouden elvyttämiseen ja kilpailukyvyn kohentamseen.

Olisiko setelirahoitus ratkaisu euron tulevaisuuteen tai Kreikan talouden pelastamiseen, on kysymyksenä kiinnostava. Jos Euroopan keskuspankki USA:n Fedin tapaan ryhtyisi setelipankiksi, se kylläkin välttäisi markkinarahan aiheuttamat rahoituskustannukset ja pystyisi hoitamaan edelleenrahoitusta nollakorolla. Mutta liikkeellä olevan tai tarjotun rahan määrä ei loputtomiin kykene lisäämään rahan kiertonopeutta ja sen kautta kasvua sisämarkkinoilla. Ja juuri tässä on euroalueen keskeinen ja pysyvä ongelma.

Globaalitalous on monimutkaisten vuorovaikutusten ja mekanismien kokonaisuus. Siksi yksinkertaiset ratkaisut ovat houkuttavuudestaan huolimatta tuskin mahdollisia. Sen sijaan Uusipaavalniemen varoitukselle uudesta ja nykyistä suuremmasta rysäyksestä on vakavia perusteita.

Tukipaketin luonne ja koko

Euron pelastamiseen suunnittelun toimenpidepaketin kokonaisarvo suorine tukineen, lainoineen ja takuineen on 750 miljardia euroa. Paketti koostuu kolmesta osasta. EU varaa talouspuskuriin suorana tukena ja luottoina 60 mrd. Tarkoitusta varten perustetun EU:n uuden rahoitusyhtiön kautta annettava jäsenvaltioiden kahdenvälinen laina- ja takuupaketti käsittää 440 mrd euroa. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n lainoitus takuineen on enintään 250 mrd euroa, kaikki yhteensä siis 750 miljardia. Suomen kokonaisvastuut paketista ovat noin 8 miljardia.

Kreikan akuuttiin tukemiseen rahaa käytetään suunnitelmien mukaan vuoteen 2013 mennessä 110 mrd euroa. Tukien määrä jakautuu euromaiden kesken tehdyn jyvityssuunnitelman mukaisesti. Suurin tukija on Saksa 22 miljardillaan, kakkosena on Ranska 17 miljoonallaan ja kolmosena Italia 15 miljardillaan. Suomen osuus paketista on noin 1,5 mrd euroa.

Tukipaketti on 11 miljoonan asukkaan Kreikan kansantalouden mittasuhteisiin nähden mahdottoman suuri. Kun 142-miljoonainen Venäjä vuonna 1998 ilmoitti bankrotistaan, IMF tuki talouden kuntoon saattamista 15 miljardin dollarin lainoituksella. 230 miljoonan asukkaan Indonesia sai vastaavassa tilanteessa vuonna 1998 tukea 12 mrd dollaria.

Kreikan taloustuen ylimittaisuuden mahdollisti kaksi perustavaa syytä, joihin olen aikaisemmin viitannut: Operaatiolla pelastettiin suurimmat Kreikan rahoittajapankit Ranskassa ja Saksassa. Toinen, jatkossa yhä suuremman merkityksen saava tekijä on periaate, joka ainutlaatuisella tavalla jakaa yhden valtion velkataakan ja talousvastuut kaikkien eurovaltioiden kannettavaksi. Tilanne teki varkaan. Kun tuli mahdollisuus avata rahalaitoksille avoin piikki, niin miksi sitä ei olisi avattu? Onhan EU ennen muuta Euroopan talousyhteisö poliittisine päällysrakenteineen.

Bankrotin torjunta..

Operaation virallinen perustelu oli euron pelastaminen ja muiden heikomman talouden EU-maiden vararikon estäminen. Suomalaiskeskustelussa pääministeri Vanhanen ja talousministeri Katainen käyttivät ahkerasti argumenttia, jonka mukaan Kreikka on pelastettava, jotta se ei joudu vararikkoon ja vedä muita maita perässään. Argumentti on virheellinen.

Kreikka joutui kansantaloutena vararikkoon (ital. banco rotto = rahanvaihtajan särjetty pöytä), kun se a) huhtikuussa 2010 ilmoitti, ettei enää selviä lainakoroistaan ja lyhennyksistään ja kun b) sen suurimmat rahoittajat samaan aikaan ilmoittivat, etteivät ne enää anna uutta lainaa Kreikalle edes 30 prosentin korolla.

EU:n perussopimuksen (Lissabonin sopimus) mukaan EU:n kompetenssi yksittäisen jäsenmaan talouden vakauden ja kasvun ohjauksessa päättyisi tässä vaiheessa. Periaate yksittäisen valtion talouteen puuttumattomuudesta on kirjattu Lissabonin sopimuksen pykälässä 125 (No-Bailout –periaate). Pykälä luettelee ne valtiosta itsestään riippumattomat kriisitekijät, jotka puuttumisen suvereenin valtion asioihin sallivat.

Tällaisista ei Kreikan tapauksessa ollut puhettakaan. Päinvastoin: Kreikan ”tapausta” on edeltänyt maan poliittisen johdon vuosikausien aktiivinen toiminta talouskuplan luomiseksi halvan EU-rahan turvin sekä EU-hovin passiivinen ja piittaamaton suhtautuminen jäsenmaansa kehitykseen.

..vai sen hoito?

Kun vararikkoon joudutaan, kuten viime vuosikymmenten taloushistoriassa on hyvin usein tapahtunut, suvereeni valtio käynnistää velkojiensa kanssa neuvottelut, joissa etsitään rahoituskriisiin eri osapuolia tyydyttävät ratkaisut ja aikataulut. Foorumiksi tällaisille neuvotteluille suuret liikepankit ja rahalaitokset ovat perustaneet ns. Lontoon klubin. Sen puitteissa vararikkotilanteen osapuolet, yksityiset lainoittajat, pankit ja valtiot analysoivat luottamuksellisissa neuvotteluissa taloudelliset vastuut ja katsovat samalla, miten paljon kukin joutuu vararikosta ottamaan ”takkiinsa”.

Järjestely turvaa eri osapuolten edut ja varmistaa sen, että tilanteen hoitamisella ei mikään yksittäinen osapuoli kykene tekemään ylimääräistä rahaa. Siitä keskinäinen kontrolli pitää huolen. Mekanismi on hyvin kustannustehokas ja säästää rahaa.

Koska Kreikan tapauksessa suurin velallinen oli valtio, velkojainkokous olisi yhdessä valtion edustajien kanssa joutunut suunnittelemaan Kreikan taloudelle saneerausohjelman, jonka avulla maan luottokelpoisuus ja kyky vastata taloudestaan olisi jollain aikavälillä kyetty varmistamaan. Akuutin maksukyvyttömyyden suhteen avustusinstrumenttina toimii ”viran puolesta” Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

Kaappaus ja tulokset

Touko-kesäkuun vaihteessa 2010 EU:n komissio teki kahden suurimman jäsenmaan hallitusten vaikuttaessa aktiivisesti taustalla päätöksen, jonka seurauksena EU:n sisäisessä vallankäytössä tapahtui syvällinen muutos ja käänne poliittisessa paradigmassa.

EU:n komissio kaappasi itselleen oikeuden romuttaa EU:n Lissabonin perussopimuksen talouden ohjauksen peruspilarit euromaiden hallitusten passiivisesti hyväksyessä. Lisäksi se loi käytettäväkseen rahoitusinstrumentin, jonka volyymi 750 mrd euroa on viisinkertainen verrattuna EU:n koko budjettiin vuonna 2010.

Perusteluksi komisaarien kaappaukselle jää euron vakauden varmistaminen siten, että heikoimpien euromaiden joutuminen vararikkoon estetään massiivisen tukirahoituksen avulla. Kesäkuun kaappauksen jälkeen on ilmennyt, ettei euron vakauttaminen valuuttana ole onnistunut. Kreikan talous ja yhteiskunnan kehitys tulevaisuudessa on suuri kysymysmerkki.

Euron hinta on alennut tasolle, joka vastaa kohtuullisesti sen todellista arvoa suhteessa US-dollariin ja myös sen ostovoimaa OECD:n pitkäaikaisessa pariteettivertailussa. Tätä voi luonnehtia terveeksi kehitykseksi, vaikkei se ollutkaan suunniteltua. Käänteinen pelotevaikutus eli rahamarkkinoiden vakuuttaminen ei ainakaan Espanjan tapauksessa näytä toimivan. Rahalaitosten hinku yhteiselle ruokakupille on ymmärrettävästi suuri ja ruokahalu kasvaa syödessä.

”Perustuslain” vararikko

EU-komission tukiratkaisun keskeisin sisältö on piikin aukaiseminen euromaiden velkojille yhteisessä pussissa. Samalla on keskusteluitta ja ilman EU:n jäsenvaltioiden edustuselinten nimenomaisia päätöksiä romutettu Lissabonin sopimuksen kantava taloudellinen periaate.

Se kieltää eksplisiittisesti EU:n komission toiminnan eurovaltioiden rahoittajana sekä Euroopan keskuspankin ryhtymisen jäsenvaltioiden arvopapereiden ostajaksi. Nyt on käytännössä mitätöity ne periaatteet, joiden varaan eurovaluutan vakauden itsesäätely oli rakennettu. Itsesäätelyn tilalle astuu keskusvalvonta taloudellisine sanktioineen.

Perustuslaillinen kaappaus johtaa Euroopan yhteisön nopeutuvaan liittovaltiokehitykseen. Keskusvalta säätelee yksittäisten jäsenvaltioiden taloutta julkisuudessa esitellyin keinoin tiukemmin, kuin esimerkiksi USA:n hallitus osavaltioiden taloutta. Keskitetty säätely ja samanaikainen piikin avaaminen rahalaitoksille tulee aiheuttamaan, että eurovaluutta muuttuu yhä haavoittuvammaksi ja heikkenee edelleen. Euroalueen laajentaminen, jota komissio jatkuvasti jankuttaa, tarkoittaa takertumista illuusioksi osoittautuneeseen odotukseen, jonka mukaan yhteisvaluutta olisi takuu eri kehitysasteella olevien kansantalouksien samanlaisesta kehitysvauhdista.

Heikoimpien johdolla eteenpäin

Toteutettu ”uudistus” merkitsee kehitystä, jossa heikoimmat eurovaltiot määräävät EU-alueen vauhdin. Ne kuorivat kasvukykyisten jäsenvaltioiden nettovarallisuudesta kerman talousvajeittensa ja kehitysohjelmiensa käynnistämiseen sekä käynnissä pitämiseen. Samalla kasvutalouksien pääomapako EU:n ulkopuolelle tulee kiihtymään.

Jatkossa keskusteluun noussee ja pitääkin nousta yhä selväsanaisemmin kysymys, miten pitkään komissaarien suunnitelmatalous kykenee pitämään yllä illuusiota yhden euron valtioliitosta. Käytäntö osoittaa vakuuttavasti, että EU:n taloudet muodostuvat ainakin kolmen kerroksen väestä. Kun mukaan ollaan vetämässä myös Balkanin maita ja jalkansa oven väliin on työntänyt myös Turkki, niin erityisen suurta luottamusta valtioliiton tulevaisuuteen on mahdotonta osoittaa.

Kari Arvola

Satu Hassin ja hänen kannattajiensa ennakkotiedot ydinvoiman siirtymisestä historiaan näyttävät ennenaikaisilta pelkästään Euroopan tilanteen valossa. Suomen ohella myös Ruotsi ja Englanti ovat jatkamassa ja lisäämässä ydinvoiman käyttöä.

Kroonisista energiaongelmista kärsivät kahdeksan Itä-Euroopan EU-maata ovat päättäneet ydinvoiman lisä- tai jatkorakentamisesta. Pisimmällä hankkeissaan ovat Puola, Romania, Tsekki ja Slovakia. Puolan uusi ydinvoimala tulee suunnitelmien mukaan käynnistymään vuonna 2020. Voimalan sijoituspaikka ratkaistaan kuluvan vuoden loppuun mennessä. Ydinvoimaprojektin kustannukset nousevat tämänhetkisen arvion mukaan 10 miljardiin euroon.

Ydinvoiman imussa myös Bulgaria on päättänyt jatkaa kiistaa aiheuttaneen Belenen ydinvoimalan rakentamista. Liettuassa sijaitseva, jo suljettavaksi määrätty Ignalinan voimala on tuoreiden saksalaistietojen mukaan päätetty käynnistää uudelleen.

http://www.pressetext.at/pte.mc?pte=100701035

Vieraskolumni

Kai Toikin

Eduskunnan ydinvoimapäätöksen saatekeskustelu on osoittanut, että ilmastolla on Suomessa paljon ystäviä. Sekä ydinvoiman puolustajat, että sen vastustajat vetoavat perusteluissaan siihen, että juuri heidän edustamallaan linjauksella ilmastoa suojellaan parhaiten.

Taustalla on EU:n omaksuma käsitys, jonka mukaan maapalloa uhkaa ilmastokatastrofi. Sen torjumiseksi unioni on tehnyt jäsenvaltioita sitovan ilmastoon kytketyn energiapoliittisen linjauksen. Tämän ydin on hiilidioksidin eli kaikessa palamisessa syntyvän luonnonkaasun vähentäminen rajuilla leikkauksilla, maksoi mitä maksoi.

Kriittiselle tarkastelijalle on selvää, ettei EU:n perimmäinen huoli ole säätelyn ulkopuolelle fysikaalisista syistä jäävä sääsuhteiden järjestelmä, vaan johtavien jäsenmaiden taloudellinen kilpailukyky. Vuonna 2006 julkistettu Sir Nicholas Sternin raportti tarjosi perustelun uudelle strategialle. Sen puitteissa EU ryhtyi ajamaan ilmaston pelastamista eli läntisten teollisuusmaiden taloudellisen kilpailuaseman parantamista.

EU:n strategit arvioivat, että maanosalla olisi ylivoimainen osaaminen ympäristöteknologiassa. Jos kansainväliset sopimukset saadaan sellaisiksi, että ”ilmaston suojelu” nousee ykkösasiaksi, olisi EU ilmastonsuojeluteknologian globaali ykkönen, konsultti, myyjä ja valvoja. Näin kulkee ajatus komissaarien ja heidän paikallisten käskynhaltijoidensa toimistoissa.

Lue lisää täältä.

Vasemmistoliitto piti viime viikonvaiheessa puoluekokouksen, jossa Paavo Arhinmäki valittiin ilman vastaehdokasta jatkamaan puoluejohtajana. Kokouksen ilmapiiri oli useimpien edustajien mukaan hyvä ja hauskaakin pidettiin. Näin ollen kokous täytti terapeuttisen ja edustajien yhteenkuuluvuutta vahvistavan tehtävänsä.

Kokous hyväksyi pitkähkön käsittelyn jälkeen poliittisen tavoiteohjelman tulevalle viisivuotiskaudelle. Ohjelma sisältää 215 suurempaa tai pienempää kotimaata ja maailmaa koskevaa vaatimusta. Päivänpolitiikan kannalta ehkä eniten huomiota on saanut vaatimus ydinvoimasta luopumisesta ja lupien epäämisestä uusille voimaloille. Vaatimukset perusturvan minimitason kohottamisesta ja minimipalkan käyttöön otosta kuuluvat vaatimusten kansanomaisimpaan kärkeen.

Vasemmistoliitto haluaa yhä voimakkaammin tunnustautua punavihreäksi puolueeksi. Mielellään käytetään luonnehdintaa vihreämpi kuin vihreät. Se on piikki varsinaisten vihreiden suuntaan, nämä kun istuvat hallituksessa tattien tanakuudella ja nielevät, vaikkakin äänekkäästi nuristen, ydinvoiman lisärakentamisen.

Ekologistinen vasemmisto

Puoluekokous siirtyi päätöksillään selkeästi ekologistisen ideologian kannattajaksi. Se tarkoittaa, että päätöksenteon pohjaksi hyväksytään mahdollisimman monissa kysymyksissä näkemys, joka perustuu Vasemmistoliiton tulkintaan ympäristöekologiasta.

Tuo tulkinta on asiasta riippuen lähtöisin esimerkiksi hiilivapaan maailman asianajajan Demos ry:n pajasta, luontoa edustavasta Luonnonsuojeluliitosta, Äiti Maata edustavista Maanystävistä, eräiden finanssipiirien rahoittamasta Greenpeacesta jne. On enemmän kuin avoin kysymys, mikä näiden maailman pelastamiseen keskittyvien yhdenasian liikkeiden “ekologiassa” on sopusoinnussa tieteellisen ekologian kanssa.

Ekologinen hyvinvointiyhteiskunta

Vasemmistoliitto pyrkii suurena visionaan toteuttamaan ekologisen hyvinvointiyhteiskunnan. Siinä talouskasvu lopetetaan, energian tuotanto ja käyttö on hiilestä vapaata ja ydinvoima hylätään. Toisaalta ohjelman 215 päävaatimusta ja toinen mokoma niistä johdettavia tukitehtäviä edellyttävät kansantaloudelta suuria panostuksia ja mittavaa kansakunnan vaurauden kasvua.

Tehdyn linjauksen perusteella onkin vaikea ymmärtää, miten Vasemmistoliiton ekologinen hyvinvointiyhteiskunta voisi toteutua. Tätä puolueen tavoiteohjelman laatijat eivät ilmeisesti ole tulleet ajatelleeksi. Näyttää myös siltä, että puoluekentän edustajilta on kokonaisuus kadonnut silmistä ohjelmallisen vaatimusvyörytyksen keskellä.

Myyttien politiikkaan?

Ideologis-poliittiset päätökset ja niiden perustelut eivät aina ole malliesimerkki järkiperäisestä ajattelusta. Kohtuullinenkin rationalismi sulkisi mielellään pois mahdottomat tai epärealistiset tavoitteet ja pyrkisi argumentoinnissaan johdonmukaisuuteen.

Ekologismi on ideologisena ajatusrakennelmana kokoelma uskomuksia ja myyttejä. Niiden yhteinen nimittäjä on pelko maailmanlopusta. Maailmanloppu on ekologistisen käsityksen mukaan vältettävissä, kun ryhdytään elämään säästeliäästi ja luonnon ehdoilla. Kuinka monen leipä ja elämä maapallolla tällä ohjeistuksella olisi turvattavissa, on sitten jo aivan toinen kysymys.

Viimeistään eduskuntavaalit tulevat osoittamaan, millaisen luottamuksen Vasemmistoliitto ekologistisella linjauksellaan tulee saavuttamaan.

Pohjoisten jäiden pitäisi vähentyä vauhdilla. Minimivuosi oli 2007.

Kehitystä voi seurata tällä sivustolla.