Kari Arvola

July 25, 2010

Ydinvoiman kannatus Saksassa kasvaa

Filed under: Energiapolitiikka — ad @ 5:04 pm

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan ydinvoiman kannatus kasvaa Saksassa. Focus-aikakauslehden tilaaman tutkimuksen mukaan 81 prosenttia vastanneista katsoo, ettei ydinenergiaa voida Saksan energiahuollossa sivuuttaa. Viisi vuotta sitten 59 prosenttia oli tällä kannalla.

Vihreiden kannattajista 60 prosenttia näkee ydinvoiman tarpeelliseksi. Vasemmistopuolueen tukijoissa prosenttiluku on 79. Sosialidemokraateista ydinvoiman näkee välttämättömäksi 81 prosenttia. Hallituspuolueiden tukijoista kristillisdemokraatit (CDU) ovat ydinvoiman kannalla 90 prosenttisesti ja vapaat demokraatit (FDP) 93-prosenttisesti.

Forsa-tutkimusinstituutin johtajan tulkinnan mukaan kyselytulos kertoo siitä, että ydinvoiman demonisoiminen Saksassa on jäänyt taakse. Kolme neljännestä saksalaisista nimittäin arvioi, että keskustelua ydinvoimasta on käyty ennen muuta ideologisista lähtökohdista.

Ns. vaihtoehtoiset energiamuodot saavat kansalaisilta yllättävän alhaisen kannatuksen. Vain kolmannes katsoo, että vaihtoehtoenergialla voidaan tyydyttää maan energiatarve. Vihreiden kannattajista tähän uskoo 43 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Mielipidekysely tehtiin 12.-15.7.2010. Kyselyyn vastasi 2002 henkilöä.

July 1, 2010

Ydinvoima etenee - myös Ignalina uudelleen käyttöön?

Filed under: Energiapolitiikka — ad @ 12:43 pm

Satu Hassin ja hänen kannattajiensa ennakkotiedot ydinvoiman siirtymisestä historiaan näyttävät ennenaikaisilta pelkästään Euroopan tilanteen valossa. Suomen ohella myös Ruotsi ja Englanti ovat jatkamassa ja lisäämässä ydinvoiman käyttöä.

Kroonisista energiaongelmista kärsivät kahdeksan Itä-Euroopan EU-maata ovat päättäneet ydinvoiman lisä- tai jatkorakentamisesta. Pisimmällä hankkeissaan ovat Puola, Romania, Tsekki ja Slovakia. Puolan uusi ydinvoimala tulee suunnitelmien mukaan käynnistymään vuonna 2020. Voimalan sijoituspaikka ratkaistaan kuluvan vuoden loppuun mennessä. Ydinvoimaprojektin kustannukset nousevat tämänhetkisen arvion mukaan 10 miljardiin euroon.

Ydinvoiman imussa myös Bulgaria on päättänyt jatkaa kiistaa aiheuttaneen Belenen ydinvoimalan rakentamista. Liettuassa sijaitseva, jo suljettavaksi määrätty Ignalinan voimala on tuoreiden saksalaistietojen mukaan päätetty käynnistää uudelleen.

http://www.pressetext.at/pte.mc?pte=100701035

June 30, 2010

Ilmaston ystävät ydinvoiman äärellä

Filed under: Energiapolitiikka — ad @ 4:27 pm

Vieraskolumni

Kai Toikin

Eduskunnan ydinvoimapäätöksen saatekeskustelu on osoittanut, että ilmastolla on Suomessa paljon ystäviä. Sekä ydinvoiman puolustajat, että sen vastustajat vetoavat perusteluissaan siihen, että juuri heidän edustamallaan linjauksella ilmastoa suojellaan parhaiten.

Taustalla on EU:n omaksuma käsitys, jonka mukaan maapalloa uhkaa ilmastokatastrofi. Sen torjumiseksi unioni on tehnyt jäsenvaltioita sitovan ilmastoon kytketyn energiapoliittisen linjauksen. Tämän ydin on hiilidioksidin eli kaikessa palamisessa syntyvän luonnonkaasun vähentäminen rajuilla leikkauksilla, maksoi mitä maksoi.

Kriittiselle tarkastelijalle on selvää, ettei EU:n perimmäinen huoli ole säätelyn ulkopuolelle fysikaalisista syistä jäävä sääsuhteiden järjestelmä, vaan johtavien jäsenmaiden taloudellinen kilpailukyky. Vuonna 2006 julkistettu Sir Nicholas Sternin raportti tarjosi perustelun uudelle strategialle. Sen puitteissa EU ryhtyi ajamaan ilmaston pelastamista eli läntisten teollisuusmaiden taloudellisen kilpailuaseman parantamista.

EU:n strategit arvioivat, että maanosalla olisi ylivoimainen osaaminen ympäristöteknologiassa. Jos kansainväliset sopimukset saadaan sellaisiksi, että ”ilmaston suojelu” nousee ykkösasiaksi, olisi EU ilmastonsuojeluteknologian globaali ykkönen, konsultti, myyjä ja valvoja. Näin kulkee ajatus komissaarien ja heidän paikallisten käskynhaltijoidensa toimistoissa.

Lue lisää täältä.

June 3, 2010

Enemmän tukea tuulivoimalle!

Filed under: Energiapolitiikka — ad @ 11:43 am

Winwind on aloittanut yt-neuvottelut Suomessa.

May 13, 2010

Energiajätti Shell mukaan biopolttoainebisnekseen

Filed under: Energiapolitiikka — ad @ 5:22 am

Suomalainen valtionyhtiö Neste profiloitoituu vauhdilla uuden sukupolven moottoripolttoaineiden kehittäjänä ja tuottajana. Nesteen uudessa biopolttoaineessa ei käytetä sokeria, tärkkelystä tai kasvisöljyä raaka-aineena.

Puun muuttaminen moottoripolttoaineeksi on hallituksen energiasuunnitelmien keskeinen segmentti. Ministeri Mauri Pekkarinen uskoo julkisuudessa käyttämissään puheenvuoroissa Suomen olevan johtava maa alalla maailmanlaajuisesti.

Suomi ei valitettavasti ole ainoa toimija tällä globaalitalouden lohkolla. Myös energiajätti Shell on kehittänyt oman puuperäisen moottoripolttoaineensa. Puumassan ligniini muutetaan kemiallisessa prosessissa biobensiiniksi tai –dieseliksi.

250 000 kilometrin testiajossa eri-ikäisillä ja –tyyppisillä autoilla 15-prosenttinen seos perinteistä ja uutta polttoainetta ei ole aiheuttanut moottoreissa ongelmia. Myöskään moottoritehossa ei ole eroa perinteistä polttoaineitta käyttäviin.

Näillä näkymin Shell ei suinkaan aio poistua polttoainemarkkinoilta, vaikka joutuikin taloudellisista syistä väistymään muodikkaasta ja voimakkaasti tuetusta tuulivoimabisneksestä.

May 11, 2010

Tutkijaryhmä tyrmää suuret ilmastosopimukset

Filed under: Energiapolitiikka, Talous ja politiikka, Ympäristö — ad @ 8:00 am

YLEn uutisten mukaan kansainvälinen tutkijaryhmä tyrmää nykyisenkaltaiset suuret ilmastosopimukset.

Ryhmä arvostelee rajusti nykyistä ilmastopolitiikkaa.  Sen mukaan suuret kansainväliset sopimukset, kuten Kioton sopimus, eivät toimi käytännössä. Päästöjen vähentämistä ei voida tutkijoiden mukaan asettaa ilmastopolitiikan päätavoitteeksi, vaan se tapahtuu muun kehityksen sivutuotteena.

London School of Economicsin ja Oxfordin yliopiston julkistama Hartwellin ilmastokannanotto peräänkuuluttaa innovatiivisia ilmastopoliittisia ratkaisuja.

- Ilmastonmuutos on niin moniulotteinen ongelma, että kansainväliset neuvottelut tai päästökatot eivät sovellu sen käsittelemiseen, sanoo Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola.

Nyt julkistetun ilmastokannanoton yksi perusteesi on, että kaikille maapallon ihmisille olisi saatava mahdollisuus energiankäyttöön. Nykyinen energiantuotanto ei kuitenkaan riittäisi kattamaan energiantarvetta, jolloin uudenlaisten energiantuotantotapojen kehittäminen olisi välttämätöntä. Energiaa olisi silloin pakko tuottaa hajautetummin ja pienemmissä yksiköissä.

- Meillä on suunnaton teknologiavaje, johon tarvitaan kokonaan uusia energiantuotannon menetelmiä, olivat ne sitten aurinkoenergiaa, fuusiota tei vetyteknologiaa tai niiden yhdistelmiä, professori Atte Korhola sanoo. Hän näkee elinolojen parantamisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen välillä selkeän yhteyden.

- Kun ihmisten elämänlaatu paranee, heillä on paremmat mahdollisuudet puuttua ympäristöllisiin epäkohtiin. Parhaat ajatukset syntyvät vauraudessa, eivät niukkuudessa, sanoo Korhola.

Askel oikeaan suuntaan

Tutkijaryhmä on oikealla tiellä. Sen korostama globaali energiaongelma on tulevaisuuden keskeisin haaste, ei suinkaan “ilmastonmuutos”, yhteen kirjoitettuna.

Korholan on luonnollisesti hankalaa kuuliaisen EU-maan virallisen yliopiston oppituolin haltijana kirjoittaa asioita aivan sellaisina, kuin ne todellisuudessa ovat. Silti on otettu pitkä askel oikeaan suuntaan, kun todetaan, että ilmaston muutoksen otsikon alla käsitellyt ongelmat tai laajemmin ympäristön tilaan liittyvät haasteet vaativat alueellisia ja konkreettisia toimenpiteitä, eivätkä ole hallittavissa “yhden asian liikkeen” keinovalikoimalla.

Tällä hetkellä maapallon väestöstä karkeasti noin 2/3 käyttää energiaa (ravinto, polttoaine) suunnilleen vain sen verran, kuin heidän elimistönsä ehdottomasti tarvitsee elämistä varten. Teknisesti ja taloudellisesti pidemmmälle kehittynyt kolmannes ihmiskunnasta käyttää energiaa noin 10-20 kertaa enemmän, kuin puhtaasti fysiologinen elämänprosessi vaatii, elintasosta riippuen.

Korhola ja teesien takana oleva tutkijaryhmä toteaa perustellusti, että energiasektorilla on edessämme valtava teknologiavaje. Se tarkoittaa, että tällä hetkellä käytettävissä olevilla keinoilla ihmiskunnan enemmistön elintason myötä kasvavia energiantarpeita ei kyetä tyydyttämään.

Uhkana on energiapula, ei energian liikatuotanto siitä seuraavine ongelmineen. Toisin kuin vihreät ja vihervasemmisto, sekä monet muutkin ekologistiseen ajatteluun taipuvaiset henkilöt ajattelevat, energiavajetta ei kyetä tyydyttämään ns. uusiintuvien energialähteiden avulla. Siihen eivät maapalon uusiintuvat energiaresurssit yksinkertaisesti riitä.

Hajautetulla energiantuotannolla on monin paikoin mahdollisuuksia kasvuun, mutta käytettävissä olevat aineelliset, taloudelliset ja tekniset resurssit eivät mahdollista globaalin energiaongelman ratkaisemista sen avulla. Hajautettuun energiantuotantoon sisältyy runsaasti ekologisia ja luonnonresurssien käyttöön liittyviä riskejä ja ongelmia.

Tutkijaryhmän huomio teknologiavajeesta tulisikin ottaa vakavasti. Tällä hetkellä tehokkain energiantuotannon muoto on ydinenergia. Sen avulla voidaan varsinaista ongelmaa siirtää joitakin vuosia eteenpäin. Tullakseen kokonaisvaihtoehdoksi tutkijaryhmän tarkoittamassa mielessä ydinvoimaltakin vaaditaan merkittävää harppausta eteenpäin.

Energiaa ei voi tyhjästä luoda, sitä ei voida kuluttaa eikä hävittää. Energiataloudessa ei ole oikotietä onneen. Siitä huolehtii maapallon nopeasti lisääntyvä väestö ja energiantuotannon perusteet määrittävä fysiikka lainomaisuuksineen.

Lisäys: Katso myös täältä.

April 27, 2010

Energiakeskustelua Kansan Uutisissa

Filed under: Energiapolitiikka, Vasemmistopolitiikka — ad @ 3:37 am

Ei sentään varsinaisen lehden palstoilla. Se olisi vaikeaa verkkolehdessä ja Viikkolehti keskittyy poliittisesen linjan mukaiseen kirjoitteluun. Mutta keskusteluosastolla energiasta on kirjoiteltu neljän teeman merkeissä vilkkaasti. Koska olen kirjoituksiin aikaani satsannut, linkkaan ne myös tähän. Pistäytymällä hetkeksi keskustelun tiimellykseen saa käsityksen siitä, millä tasolla liikutaan.

Risut ja ydinvoima koplattiin yhteen

Vasemmistoliitto haluaa kansalaisjärjestöt mukaan jakamaan luonnonvaroja

Lisäydinvoima kansanedustajien käsissä

Miten ydinvoimalahakemukset laitetaan tärkeysjärjestykseen?

April 21, 2010

Aurinkosähköä dieselgeneraattoreilla Espanjassa

Filed under: Energiapolitiikka — ad @ 6:36 am

Espanjassa on paljastunut laaja huijaus, jossa aurinkosähkön tuotantoon tarkoitettua tukea on rahastettu öiseen aikaan dieselgeneraattoreilla tuotetulle sähkövirralle.

Paljastus koskee useita aurinkosähkölaitoksia La Manchan, Andalusian ja Kanarian saarten alueella. Teollisuusministeriön tarkastajien havaintojen mukaan yöaikaan dieselillä tuotettua sähköä on myyty aurinkosähkönä ja rahassa petoksen arvoksi on laskettu 2,6 miljoonaa euroa.

Summa voi olla merkittävästi suurempikin. Toistaiseksi ei tiedetä, onko aurinkovoimaa tuettu myös pilvisinä päivinä dieselvoimaloiden tuotannolla.

Asiasta kertoi saksalaislähteen mukaan ensinnä espanjalainen sanomalehti El Mundo.

April 20, 2010

Energiapäätös on kolmen koplaus

Filed under: Energiapolitiikka — ad @ 6:46 pm

Suomen hallituksen tänään 20.4.2010 tekemä energiapäätös on kolmen puolueen poliittinen kytkykauppa. Kahden ydinvoimalan kustannuksiin lisätään tämän kautta kansalaisten veroeuroilla rahoitettava puun energiakäytön merkittävä lisääminen hankintaketjuineen ja -teknologioineen sekä tuulivoiman jo aikaisemmin sovittu lisärakentaminen.

Euroista tullaan jatkossa paljon puhumaan, koska ratkaisu väistämättä korottaa merkittävästi yksittäisten kuluttajien energian hintaa. Teollisuus ostaa energiansa aina markkinahintaan, jossa kansainvälinen hintataso määrää tason kilpailukyvyn ylläpitämisen nimissä.

Energiapaketti on surkuhupaisa ratkaisu, koska se toteuttaa EU:n ilmasto- ja energiapoliittista strategiaa. Hupaisuus syntyy siitä, että yksi Euroopan eniten ns. uusiintuvaa energiaa hyödyntävistä valtioista näin pakotetaan mielikuvituksen rajoja hipovaan riman ylitykseen sillä perusteella, että päästöt näin saadaan alenemaan ja että kyseinen valtio tähän suostuu.

Surku syntyy kustannuksista, jotka nostetun riman ylitys aiheuttaa. Kansantaloustieteilijöiden olisi nyt syytä ottaa kustannuslaskelmat tarkasteluunsa ja ryhtyä pohtimaan, mitä kansantalouden ulkoisen kilpailuvyn ja yrityssektorin sisäisen rakenteen kannalta tarkoittaa massiivisesti tuetun energiasektorin merkittävä kasvu.

Eikö tätä kautta olla kääntymässä sille tielle, joka johti esimerkiksi edesmenneen DDR:n talouden romahtamiseen? Entä mitä ratkaisu tarkoittaa sosiaalisesti, kysehän on merkittävästä varojen siirrosta metsien omistajille ja puun hyödyntämiseen keskittyville yrityksille?

Oman surkeutensa muodostavat ne perustelut, jotka selittävät päästöjen vähenevän puun polttoa lisäämällä. Argumentointi lähtee ajatuksesta, että puun ja biomassan poltto korvaa esihistoriallisen biomassan eli fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Hiilidioksidipäästöjen määrän pitäisi vähentyä sen vuoksi, että hiiltä sitovaa uutta puuta kasvaa hakatun tilalle.

Ajatus on mielenkiintoinen, mutta perustuu alkeelliseen virheeseen. Kasvava puusto ja muut yhteyttävät organismit sitovat kylläkin hiiltä kasvuvaiheessaan. Mutta nettositominen pysähtyy kasvun myötä. Ja kun elämä on Juicenkin mukaan myös jatkuvaa kuolemista ja lahoamista, hiilen nettosidontaa voisi tapahtua vain elävän biomassan nettomäärän lisääntyessä.

Todellisessa maailmassa näin ei tapahdu, päinvastoin. Jos ympäristönsuojelijoita on uskominen, metsien osuus maapallon pinta-alasta on vähenemässä ja voimaperäisten hakkuiden ansiosta myös maaperän hiilidioksipäästöt kasvavat. Kun tämä yhdistetään paisuvan ihmispopulaation hiilidioksidin tuotannon väistämättömään kasvuun, on seuraus ilmakehän hiilidioksipitoisuuden tasainen lisääntyminen. Tässä ei nyt keskustella siitä, onko ilmakehän hiilellä ylipäätänsä jokin osuus ilman lämpötilan muutoksiin eli ilmastonmuutokseen, kuten asia kansanomaisesti ilmaistaan.

Mutta väite hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä puun ja muun biomassan polttoa lisäämällä on vailla pohjaa, harhaa ja suoranaista valetta, poliittista puhetta.

March 27, 2010

Päivitettyä tuulivoimaa

Filed under: Energiapolitiikka — ad @ 6:12 am

Tuulivoimaa käsittelevä päivitetty artikkeli on luettavissa täällä.

Older Posts »

Powered by WordPress