Kari Arvola

Alkaa olla vähän rasitettu sana tuo brändi, mutta sisältää kuitenkin sen, mistä tulevassa Raaseporissa on puutetta. Kolme kuntaa, kaikissa erilainen politiikka, hallintokulttuuri, palvelut sekä oma historiansa ja omat ongelmansa, kaikki nämä pannaan samaan kattilaan kuntaliitoksella.
Kova paikka, jos ajatellaan kuntalaisten identiteettiä taikka uuden kuntakokonaisuuden hahmottamista ja tunnetuksi tekemistä. Raaseporin järjestelytoimikunta tekee työtään uuden organisaation ja ensimmäisen budjetin parissa. Valmistelun onnistuminen testataan käytännössä muutaman tulevan vuoden kuluessa. Jos menee pieleen, niin kuntalaiset maksavat nahoissaan ja yleensä myös kukkarostaan. Jos onnistutaan edes kohtalaisesti, niin jatkotyö on mahdollista.
Raasepori nousee kokonsa puolesta kuntien keskikastiin 29 000 asukkaallaan. Siksi myös yrittäjien joukossa ollaan juuri nyt kiinnostuneita kaupungin mahdollisesti ostamista palveluista. Yrittäjät haluavat osansa siitä 136 miljoonan euron potista, jonka Raasepori arvioi verotuloina ja valtionosuuksina saavansa tulevana vuonna.

Elinkeinopolitiikan mahdollisuudet

Yrittäjät ja yritykset muodostavat sen perusverkoston, jonka varassa oman kunnan alueella taloudellisia arvoja luodaan. Perinteiseen poliittiseen ajatteluun kuuluu kunnallinen elinkeinopolitiikka ja ohjelmatyö. Pidetään palavereja, ideoidaan ja kirjataan paperille hyviä periaatteeita ja tavoitteita. Jos hyvin käy, kunnalta saadaan rahoitusta projektien käynnistämiseen ja tukea virkameisten työpanoksen muodossa.
Erinäisiin projekteihin osallistuneena joudun epäilemään tämän ajattelun hedelmällisyyttä ja tehokkuutta, niin välttämätöntä kuin ennalta harrastettu ajattelu onkin. Siksi haluankin puhua yrittäjävetoisen Raaseporin brändin rakentamisen puolesta. Pari sanaa selitykseksi.

Brändin rakentaminen on käsitettävä kokonaisvaltaisena hankkeena. Se kattaa matkailun, sen tukipalvelut, muut palveluyritykset mutta myös tuotannollisen toiminnan ja alueen elinkeinoelämän kehittämisen ja tunnetuksi tekemisen ulkomailla, Suomessa ja oman kunnan alueella.
Brändi tarjoaa myös kuvan asumisen, koulutuksen ja kulttuurielämän laadusta ja mahdollisuuksista alueella. Jotta brändin rakentaminen olisi tehokasta, sen toteuttaminen tulisi olla ensisijaisesti hyötyjien eli yritysten ja yhteisöjen vastuulla. Brändi ei ole vain logoja, mainontaa ja kampanjointia. Ennen kaikkea se on alueellisten voimavarojen optimointia, yhdistämistä ja kehittämistä.

Kunnan roolina olisi tässä katsannossa puitteiden luominen ja hankkeen tukeminen niillä resursseilla, joita kehittämistyöhän voidaan osoittaa. Brändin rakentaminen tulisi olla vapaata poliittisesta kampituksesta ja pärstäkohtaisen kunnian etsimisestä. Siksi valtuuston tulisi mielellään pitäytyä mahdollistavan päätöksenteon puitteissa. Siksi vetovastuun tulisi olla nimenomaan konkreettisilla yrityksillä.
Brändin rakentamisen käynnistäminen edellyttää organisaatiota. Sellainen voisi olla esimerkiksi yrittäjien muodostama kehitysyhdistys. Sen ensimmäinen tehtävä olisi kammata tiheällä kammalla aikaisemmin tehdyt selvitykset ja hankesuunnitelmat sekä valita niistä käyttökelpoinen aines. Selvityksen yhteydessä todennäköisesti huomattaisiin, että paljon on tehty vuosien mittaan papereita ja konsultit ovat rahansa saaneet. Mutta mitä selvityksistä toteutui ajassa ja paikassa, se on toinen kysymys.

Edellä kuvatun selvittelyn jälkeen voitaisiin tutkia kylmäverisesti, mitä palveluita, millaisia yrityksiä ja missä on todella olemassa. Syntyisi tietopankki, jonka sisältöä analysoimalla syntyisi jo konkreettinen käsitys alueen perustavista vahvuuksista ja heikkouksista, sekä kehittämistarpeista ja -mahdollisuuksista.

Sen jälkeen alkaisi varsinainen työ.

Katso myös Mikä Raasepori   Mikä Arvola

Kyse ei ole tässä yhteydessä vanhuksista, vaan Raaseporin alueella runsaasti esiintyvistä, valtakunnallisesti merkittävistä kulttuuriympäristöistä. Näitä on siunaantunut etenkin Pohjan kuntaan. Billnäs, Åminnefors, Fiskars ja Antskog ovat kulttuurimatkailijoille jo käsitteitä. Teollisuuden rakennemuutos lakkautti toimintoja 1970-luvulta lähtien. Tyhjilleen jääneitä kiinteistöjä on otettu mahdollisuuksien mukaan uuteen käyttöön. Loput niputettiin kunnan hoidettavaksi erillisen kiinteistöyhtiön kautta.

Kun teollisuuden alasajon myötä työpaikat vähenivät, kunnan verotulot alenivat ja kiinteistöyhtiön lainoitus senkuin paisui. Pohjan kunta on ollut helisemässä yhtiönsä muodostaman taloustaakan kanssa. Siksi historiallisia kiinteistöjä on pyritty vuokraamaan tai myös myymään sopiville tahoille. Menettely edellyttää aina kunnan siunausta ja neuvotteluja mm. Museoviraston kanssa. Viimeisin episodi satavuotisprojektissa on nähty päättyneen kesän aikana, kun kunnanvaltuuston “ryhtiryhmä” yltyi vastustamaan Billnäsissä sijaitsevan ns. Rautamakasiinin myyntiä mitä erilaisimmin perustein. Asiasta enemmän täällä. Menettelytapavirheiden vuoksi kunnanhallitus päätti jäädyttää myyntipäätöksen ja odottaa valtuuston kannanottoa. Päätös on tietenkin oikea. Valmistelut tulee suorittaa demokraattisesti ja avoin keskustelu ratkaisuista on tarpeen, joskin vanhan hallintokulttuurin peruna Pohjassa harvinaista.

Äärestä toiseen

Rautamakasiinin “keissillä” on periaatteellista merkitystä. Asennoitumisessa ympäristöön voi nähdä kaksi ääripäätä: Toisaalta halutaan, ettei mikään muuttuisi eli tuetaan museointi- ja muumiointilinjaa. Toisaalta tahdotaan, että rakentamisen pitää olla mahdollista, jos vain halua ja nappulaa sellaiseen löytyy. Selvästikin asia on monimutkaisempi. Historiallista rakennusympäristöä on monin paikoin joko suoraan tuhottu tai ainakin pilattu mauttomilla rakennuksilla. Valitettava esimerkki on Tammisaaren keskusaukio toreineen. Tyylisuuntien kirjavuus on ylenmääräinen, mutta Tammisaari ei ole ainoa sarjassaan. Vastaavia esimerkkejä löytyy pilvin pimein suomalaisista kirkonkylistä ja kaupungista. Niiden historialliset keskustat on joko hävitetty, ”uudisrakennettu” tai jätetty rauhassa ropsahtamaan. Myönteisiä poikkeuksia toki on.

Esimerkillisenä toimintamallina voidaan pitää Fiskarsin historiallisen ruukkikylän kehitystä. Kiinteistöille on luotu uutta käyttöä, myös kylän asukasmäärää on 70-80 -lukujen romahduksen jälkeen kyetty asteittain nostamaan. Milloin uutta on rakennettu, se on pyritty tekemään ympäristöä kunnioittaen. Se on vaatinut ideointia, paljon työtä ja myös taloudellisia panostuksia. Tässä mielessä Billnäsin varsinaisen ruukkialueen kehittäminen on vielä pahasti kesken. Hienoja edellytyksiä on. Mutta historialliset kerrostumat ja elämän monimuotoisuus miljöössä tulee hyväksyä, kunhan uudistaminen tapahtuu pieteetillä ja asukkaiden oikeuksia kunnioittaen.

Suojelemisen filosofiasta

Suojelemisen filosofiassa on tarkistamisen varaa. Luontoympäristöstä tutuksi on tullut eri puolella Suomea käytävä kamppailu niittymaisemien säilyttämiseksi tai ennallistamiseksi. Usein asialla ovat olleet alueelliset ympäristökeskukset ja aktiiviset luonnonsuojelijat.Niityt viehättävät ihmisen silmää, koska ne tuovat mieleen kaukaisen kulta-ajan. Silloin hoi-lehmikarja  hoiti maiseman ja piti pusikot, eli uuden puuston kasvun, kurissa. Luonnollistahan se ei ole, vaan liittyy ihmisen taloudellisen ja kulttuurisen kehityksen tiettyyn, kauan jatkuneeseen historialliseen vaiheeseen. Ihminen on siis omista esteettisistä käsityksistään lähtien päättänyt, että niityt ovat perinnemaisemina kauneutensa ja tyypillisen lajistonsa vuoksi säilyttämisen arvoisia.

Lopulta kuitenkin tulee käymään niin, että siellä missä aktiivinen hoitopanos puuttuu ja talkoolaiset viikatteineen lakkaavat tulemasta, luonto tekee tehtävänsä. Tapahtuu pusikoituminen ja vähitellen niittymaisema muuttuu metsiköksi. Metsikkö kehittyy oman lajivaihtelunsa kautta luonnonmaisemaksi ja metsäksi. Jossain vaiheessa paikalle marssii metsänhoitaja, jolla on oma käsityksensä tavoittelemisen arvoisesta ympäristöstä. Ilman ihmisen aktiivista panosta myös vanhat rakennetut ympäristöt muuttuvat luontomaisemiksi. Missä määrin ja miten pitkällä aikajaksolla tämä tapahtuu, riippuu ihmisen päätöksistä. Sekä säilyttäminen että kehittäminen vaatii resursseja. Vanhojen kulttuuriympäristöjen vaalimisessa yksisilmäisyys on pahasta ja tuottaa väistämättä yksipuolisia ratkaisuja.