Vasemmistoliittoa lähellä olevan tinktankin Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja Ruurik Holm on ryhtynyt etsimään avaimia vasemmiston uuteen nousuun individualistisista aatteista. Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.11.08 hän kohdistaa voimakkaan arvostelun nykymuotoiseen terveydenhoidon ja sosiaaliturvan palveluiden tuotantoon.
Holm arvioi, että pelkkä lisäresurssien ohjaaminen olemassa oleviin byrokraattisiin järjestelmiin ei enää ole uskottavaa hyvinvointipolitiikkaa. On parannettava valvontaa ja palveluiden sisältöjen muokkaukseen on etsittävä käyttäjäystävällisiä menetelmiä. Tästä hän etenee johtopäätökseen, jonka mukaan julkisten palvelujen uudistaminen on vasemmiston poliittisen muutoksen keskiössä. Käyttäjille on rakennettava välittömät vaikutusmahdollisuudet palvelujen sisältöön ja laatuun. Näyttää hyväksyttävältä ja kelvolliselta. Kukapa haluaisi lääkärille jonottaa ja kuunnella vastaanottoapulaisen pomottelua. Mutta tämäkö on viestin ydin?
Holmin pointti johtaa aatteellis-poliittisesti samoille vesille, joilla Kokoomus kalastaa. Kunnallisista palveluista puhuessaan Holm käyttää lähes sanatarkasti puheenjohtaja Kataisen vaalikampanjan yhteydessä toistamaa ilmaisua. Tämä puhui suoraan rahan vastuuttomasta kaatamisesta kunnallisiin palveluihin antaen ymmärtää, että tässä, eikä resurssien vähenemisessä olisi keskeinen ongelma.
Holm näyttää painotuksissaan ohittavan käytettävissä olevan historiallisen kokemuksen. Suomen kunnissa on etsitty ratkaisua palveluongelmiin ponnekkaasti liberalistisen talouskonseptin pohjalta aina 90-luvun alusta lähtien. Yksityistämisaate on ollut sitä voimakkaampi, mitä syvemmistä talousongelmissa kunta kärsii. Tämän aatteen sovellukset lasketaan useissa kymmenissä, menestystarinat ovat harvinaisia.
Holm korostaa tässä yhteydessä yhtenä vaihtoehtona ns. kolmannen sektorin eli kansalaisjärjestöjen roolia kunnallisten palvelujen tuottajina. Hän jättää huomiotta, että kokoomuksen ja demareiden hyödyntämä EU-lainsäädäntö estää käytännössä yksityisten ihmisten ja vapaaehtoisjärjestöjen kilpailun järkevästä palvelujen tuottamisesta liiketaloudellisin perustein toimivien palveluyritysten kanssa. Käteen on jäänyt verovähennyksen myöntäminen kotitalouden palkatessa rekisteröidyn Remontti-Reiskan peltikattoa uusimaan.
Sosiaalitoimen ja terveydenhoitoalan palvelut ovat voimakkaasti keskittymässä jopa monikansallisten pörssiyhtiöiden hallintaan. Todellisia liberalistisen konseptin edellyttämiä markkinoita ja tarjonnan vaihtoehtoja ei ole monillakaan alueilla olemassa. Markkinat eivät yksinkertaisesti voi toimia ideologista johtoaatetta vastaavalla tavalla. Jos kunnan taloudellinen tilanne ei mahdollista kilpailukykyisiä palkkoja ja työehtoja, ei pätevää, innovatiivista ja motivoitua työntekijäkuntaa ole saatavilla. Näin kunta joutuu turvautumaan väliaikaiseksi suunniteltuun, mutta käytännössä vuosikausien mittaiseksi venyvään yksityisen palvelun ostajaksi. Sen kustannukset kohoavat helposti jopa kolminkertaisiksi omatuotantoon verrattuna.
Liberalistinen konsepti edellyttää kansan kahtiajakautumista maksukykyisiin ja varakkaisiin sekä toisaalta niihin ihmisiin, joiden ansio- tai eläketulo ei yksinkertaisesti mahdollista yksityisten palvelujen käyttöä. Paradoksi sinänsä. Juuri siksihän me veroja maksamme, että saisimme asuinkuntamme tarjoamina palveluina vastineen kaiken ikämme maksamillemme veroille. Tietenkään raha ei yksin tee onnelliseksi tässäkään asiassa. Mutta on aivan turhaa kuvitella, etteikö kunnista löytyisi pätevää henkilöstöä palvelutuotannon taloudellisen ja laadukkaan toteuttamisen suunnitteluun. Tämä on kuitenkin toinen tarina.
Rurik Holmin ajattelun eräänä juonteena on myös yhteiskunnallisen normituksen kritiikki. Jonkinlaisia normeja tarvitaan sosiaalisen yhteiselon ohjaukseen. Kritiikki on paikallaan, jos sillä tähdätään hallintoalamaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen, ts. demokratian syventämiseen ja kehittämiseen. Tässä ajaudutaan kuitenkin aatteellis-poliittisesti paradoksaaliseen tilanteeseen. Sekä liberalistiseen talouskonseptiin liittyvän markkina-anarkismin aiheuttama talousmurros, kuin myös puhe ympäristö- ja ilmastokatastrofista on synnyttänyt pyrkimystä nykyistä olennaisesti ankarampaan yhteiskunnalliseen normitukseen. Se koskee jo yksilön elämäntavan syvimpiä perusteita, kuten jopa ruokailu- ja ravintotottumuksia, energiankäyttöä ja liikkumista. Individualismi siellä, totaalinen normitus täällä.
Holm otsikoi juttunsa Yksilö vs. järjestelmä ja puhuu ihmisen vapauttamisesta alistavista mekanismeista ikään kuin tässä olisi vasemmiston kannalta jotain uutta. Voi olla, että sosialistiseen aateperintöön keskeisesti kuuluva ajatus on päässyt aatteellisen työn puuttuessa vuosien saatossa unohtumaan. Mielestäni kyse on kuitenkin lähinnä siitä, miten tavoitteet tulisi tässä historiallisessa tilanteessa muotoilla ja millä tavoin tässä pyrkimyksessä tulisi edetä.
En usko, että oikea tie vasemmiston nousuun olisi yksilö- tai ryhmäindividualismiin perustuva ideologinen linjaus, eräänlainen kokoomuksen linjan vasemmistolainen versio. Kokoomuksen politiikan nuorekkaandynaamisen imagon taakse ja puheiden rivien väliin kätkeytyvä perushoukutin on tässä ja nyt –ajattelun leimaama yksilöhedonismi, ahneus, egoismi, epäsosiaalisuus ja piittaamattomuus heikommista.