Kari Arvola

January 31, 2010

Pachauri valehtelee paikkansa säilyttämiseksi

Filed under: Talous ja politiikka — ad @ 5:33 am

Ei loppua “Ilmastogatea” koskeville uutisille. IPCC:n eli kansainvälisen ilmastopaneelin johtaja Rajendra Pachauri tiesi Himalan jäätiköiden katastrofalista sulamisvauhtia koskeneet “tiedot” virheelliseksi jo marraskuussa 2009. Syistä, jotka on helppo ymmärtää, hän kuitenkin torjui lukuisat asiaa koskevat huomautukset. Asiasta kertoi ensiksi brittilehti Times.

Saksalainen Der Spiegel on tunnettu ilmastonmuutosta koskevan hysterian aktiivisena levittäjänä jo 1980-luvulta lähtien. Meneillään olevan ilmastogaten aikana lehti on kuitenkin hieman tarkistanut linjaansa ja kertoo nyt lähes ajantasaisesti IPCC:tä ja sen keulahahmoa koskevista paljastuksista.

Lehden mukaan vielä 22.1.2010 Pachauri väitti kuulleensa Himalan jäätiköitä koskevien tietojensa olevan virheellisiä vain pari päivää aikaisemmin. Tunnettu tiedetoimittaja, mm. Science-lehteen kirjoittava Pallava Bagla puolestaa kertoo lähettäneensä Pachaurille jo viime marraskuussa useita viestejä, joissa huomautti virheestä.

Myös tutkijat, kuten IPCC:n vuoden 2007 raportin kirjoittajiin kuuluva itävaltalainen jäätikkötutkija Georg Kaser kertoo Spiegelin artikkelissa huomauttaneensa raportin laatijoille virheellisestä ennusteesta ennen raportin julkaisemista. Kaserin mielestä korjausten tekemisen esti julkaisemisaikataulu. Seltys sekin, mutta muitakin syitä virheellisen tiedon levittämiselle voidaan olettaa löytyvän.

January 25, 2010

Pachaurin eroa vaaditaan

Filed under: Talous ja politiikka, Ympäristö — ad @ 3:02 pm

YK:n ilmastopomon eli hallitusten välisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n johtajan Rajendra Pachaurin asema on murenemassa. Saksalainen Financial Times Deutschland vaatii artikkelissaan Pachaurin eroa.

Himalajan jäätiköiden sulamisennuste, jonka IPCC liitti WWF:n vaatimuksesta viimeisimpään raporttiinsa perustui kevytmielisesti liikkeelle pantuun huhuun, ei suinkaan vertaisarvioituun tutkimukseen.

Pachauri on levittänyt viestiä Himalajan jäiden sulamisesta aktiivisesti kritisoiden ja halventaen sekä Intian ympäristöministeriä, että Himalajan jäätiköiden muutoksia tutkineiden intialaisten asiantuntijoiden työtä luonnehtien sitä woodoo-tieteeksi. Intian ympäristöministeriön tilauksesta tehty selvitys osoitti, että ennusteet jäämassojen sulamisesta eivät perustu tieteelliseen tutkimustietoon ja ovat paikkansapitämättömiä.

Pachaurin instituutti “The Energy and Resources Institute (Teri)” on kuitannut levittämänsä virheellisen tiedon perusteella Carnegielta yli 350 000 euron tukirahan, joka myönnettiin Himalajan alueen tutkimukseen jäätiköiden nopean sulamisen takia. Virheellinen Himalaja-väite toistetaan myös lehdistötiedotteessa, jonka TERI julkaisi yhteistyöstä Carnegien ja islantilaisyliopiston kanssa. Asiasta kertoi Suomessa Uusi Suomi.

January 20, 2010

Talvet häviävät, niin myös luottamus laitoksiin

Filed under: Ympäristö — ad @ 4:30 am

Ei millään jaksaisi, mutta tämä uutinen on pakko noteerata:

“Suomen talvet lämpenevät kesiä nopeammin. Ilmatieteenlaitoksen ja Helsingin yliopiston yhteisessä tutkimuksessa arvioidaan myös, että ilmaston lämpeneminen näkyy Suomessa aikaisempaa selvemmin lähivuosikymmeninä”. Näin kertovat Ilmatieteen laitos ja Helsingin yliopisto yhteisessä tutkimuksessaan YLE:n uutisten mukaan.  Uutinen jatkuu:

Tutkimuksen mukaan jo tuleva vuosikymmen 2011–2020 on keskimäärin lämpimämpi kuin vertailujakso 1971–2000.

Vuosisadan loppuun mennessä Suomen keskilämpötilan arvioidaan nousevan talvisin 3-9 asteella ja kesäisin 1-5 asteella. Talvella lämpötilanvaihtelut tasaantuvat, jolloin kovimmat pakkaset leudontuvat enemmän kuin keskilämpötila.

Tutkimuksessa arvioidaan, että eteläisillä ja lounaisilla rannikkoalueilla vuorokauden keskilämpötila ei putoa pakkasen puolelle enää vuosisadan lopulla. Lapissa terminen talvi eli aika, jolloin vuorokauden keskilämpötila on pakkasella, lyhenee kahdella kuukaudella.

Tässä tulee väkisin sanattomaksi kun katsoo ympärilleen. Eikä syynä ole vain myös Ilmatieteen laitokselle yllätyksenä tullut rankka talvi. Myös viime vuosikymmenen lämpenemisen seisahtaminen ja muut lähivuosikymmeniä koskevat ennusteet (Latif, Tsonis) kertovat aivan muuta. Niiden mukaan odotettavissa on viilenevää, ei lämpenemistä.

On tietenkin turvallista esittää ennusteita, jotka koskevat ajankohtaa 90 vuotta tästä eteenpäin. Emme kukaan ole silloin elossa eikä “tutkimuksen” tekjöistä ainoakaan ole vastuussa nyt esittämistään lausumista.

Sanon “tutkimus” lainausmerkeissä sen vuoksi, että maapallon lämpöjärjestelmää koskeva fysikaalinen tieto, meteorologian ja klimatologian nykytaso mukaan lukien, ei mahdollista sellaisen tutkimuksen tekemistä, joka oikeuttaa IL:n ja HYO:n julkaiseman ennusteen antamaan. Kyseessä on projektio tai skenaario. Siinä mallinnuksessa käytetään tämänhetkistä lähtötietoa, jonka tarjoaman evidenssin luotettavuutta kuvataan esimerkiksi prosentteina. Jos lähtötiedoissa on suuri epävarmuus, lopputulos on huomattavan epäluotettava. Ja tuuri sellaisella tasolla on nykyinen ilmastoa koskeva klimatologinen tieto.

Puhe kahden asteen lämpenemisrajasta ja ilman lämpötilan säätely hiilidioksidipäästöjä säännöstelemällä on tästäkin syystä täyttä humbuukia. Tutkimuksesta kertova YLE:n uutinen on todennäköisesti tosi, mutta sana tutkimus voitaisiin hyvin korvata sanalla povaus. Mikä panee kyseiset laitokset tällaisia ulos päästelemään?

January 19, 2010

Uudelle vuosikymmenelle

Filed under: Vasemmistopolitiikka — ad @ 4:25 pm

Vuoden 2009 tilinpäätös ei juuri anna aihetta optimismiin. Kansainvälisen finanssikriisin ja sitä seuranneen taloustaantuman vaikutukset tuntuvat kipeästi. Monet suomalaiset yritykset ovat kontillaan ja kunnat kyykyssä. Talouskasvu on tosin käynnistynyt eri puolilla maailmaa, mutta globaalit rakenteet ovat suomalaisten kannalta muuttuneet huonompaan suuntaan. Osa Suomen talouden perustasta on murtunut puunjalostusteollisuuden mukana. Menossa oleva varallisuuden uusjako houkuttelee yrityksiä kasvuhakuisiin kehitysmaihin. EU:n ilmasto- ja energiapolitiikkaa kannustaa pääomia pakoon.

Politiikka on median hysteerisellä tuella fokusoinut kansainväliset ongelmat aivan liiaksi ilmaston muutokseen. Sääolosuhteiden vaikutuksista puhuminen ei sinänsä ole tarpeetonta. Ne voivat kiistatta olla dramaattisia ja tuhoisiakin. Ongelmaksi on muodostunut hiilidogmi, jonka mukaan ihmiskunta kykenisi säätelemään ilmastoa mieleisekseen. Käsitys on viileästi ajatellen mahdoton, mutta politiikkaan pesiydyttyään sillä on suuri vaikutus energiapolitiikkaan. Ja kun energia on kaiken olemassaolon perusta, on ilmaston säätelyn varaan rakennettu suunnittelu kestämätöntä.

Kööpenhaminan kokous ei ollut vain ns. ilmastopolitiikan vararikko. Epäonnistuminen teki kerralla selväksi, että globaali muutos ei ole eurooppalaisten eikä USA:nkaan määrättävissä. Tilanteen myöntäminen voi olla vaikeaa, kun anglosaksinen maailma on tottunut mieltämään itsensä sivistyksen kehdoksi ja kehityksen eturintamaksi. Mutta todellisuus ei muuksi muutu, vaikka kuinka kiukutellaan. Eurooppa joutuu sopeutumaan voimasuhteiden muutokseen. Myös Suomen ja suomalaisen politiikan kannalta tilanne vaatii tuoretta ajattelua. Tilanteen hankaluutta peilaa osaltaan ympäristöministeri Paula Lehtomäen jättäytyminen syrjään Keskustan johtajakilvasta.

(more…)

January 18, 2010

Himalan jäätiköt

Filed under: Ympäristö — ad @ 9:00 am

Jo alakoululainen tietää, että maapallon jäätiköt sulavat vauhdilla ilmaston lämpenemisen seurauksena. Siksi esimerkiksi intialaiset ovat vaarassa jäädä ilman vettä ja viimekädessä myös valtamerten pinta uhkaa noustaa kotipihalle.

Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n johtaja, rautatieinsinööri ja taloustieteen tohtori Rajendra Pachauri tuohtui jokin aika sitten Intian ympäristöministeri Jairam Rameshille, joka rohkeni esittää epäilyjään Himalajan jäätiköiden poikkeuksellisesta sulamisesta. Ministerin näkemys perustui V.K.Rainan tuoreeseen tutkimukseen, jossa tarkasteltiin Himalajan jäätiköiden muutoksia pitkällä aikavälillä.

Sittemmin IPCC:n raporttiinkin päässyt ennakointi 300 vuoden kirjoitusvirheineen Himalajan jäiden sulamisesta on saanut uutta valoa.

Lähde: http://www.timesonline.co.uk/tol/news/environment/article6991177.ece

Jälkinäytös:

Tutkija Syed Hasnain, joka vuonna 1999 pani liikkeelle huhun Himalajan jäätiköiden nopeasta sulamisesta sai palkkioksi löydöksestään työpaikan IPCC:n pääjohtajan Rajandra Pachaurin TERI-tutkimuslaitoksessa. Herrat tekivät yhteisvoimin töitä tiedon levittämiseksi. Tutkimustulos Himalajan jäistä päätyi IPCC:n raporttiin 2007.

Jälkikirjoitus 24.1.2010

Jonkinlaista heräämistä myös suomalaisessa mediassa nähtävillä täällä.

January 13, 2010

Sikainfluenssan jälkihoito

Filed under: Talous ja politiikka — ad @ 4:47 am

Kuten aikaisemmin tällä sivustolla kerrottiin, on ns. sikainfluenssan luonne ja erityisesti sen vaarallisuus suurelta osin median määrittelemä. Alkuräjähdyksestä vastasi Maailman terveysjärjestö WHO, joka hämmästyttävällä tavalla ja erittäin nopeasti julisti uuden influenssa-aallon pandemiaksi vuoden 2009 keväällä.

Marraskuussa kirjoittamani on osoittautunut realistiseksi tilanteen kuvaukseksi. Tuoreet uutiset Saksasta kertovat, että rokotusinto sikaflunssaa vastaan on maassa romahtanut vielä voimakkaammin, kuin meillä Suomessa. Sen seurauksena osavaltiot ovat neuvotelleet rokotevalmistajan kanssa tilaussopimukset uusiksi. Saavutetun kompromissin perusteella tilatusta rokotemäärästä lunastetaan vain osa. Tästä huolimatta osa jo tilatusta rokotteesta jää Saksassa käyttämättä. Se aiotaan myydän niihin maihin, joissa rokotetta ei ole käytettävissä lainkaan tai vain erittäin pieniä määriä.

Kysymys kuuluu: Ovatko Suomen lääkintöviranomaiset toimineet järkevästi vai haaskanneet veronmaksajien rahoja rokotetta “kaikille” tilatessaan? Millaiset ylimääräiset kustannukset käyttämättömien rokotteiden vanheneminen aiheuttaa veronmaksajille? Ja lopuksi, jos koko rokote-erä ei lääketehtaiden kapasiteettiongelmien vuoksi ei vielä ole maassa, niin eikö olisi korkea aika ryhtyä neuvottelemaan jälkitoimitusten peruuttamisesta?

Nämä ovat kysymyksiä, joihin tämän kirjoittajalla ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia etsiä vastauksia. Mutta kun tätä palstaa luetaan myös valtamedian kuten YLE:n ja eräiden sanomalehtien toimituksissa, niin esitetyt kysymykset ovat vapaasti tutkivien toimittajien ja toimitusten ammennettavissa. Hyviä virikkeitä löytyy myös täältä.

Jäämme odottamaan tuloksia.

January 9, 2010

Arktinen sääilmiö

Filed under: Energiapolitiikka, Talous ja politiikka, Ympäristö — ad @ 4:02 pm

Otsikon ilmaisu on Ilmatieteen laitoksen uusorwelilaista ilmastonlämpenemisretoriikkaa. Se haluaa korostaa, että pohjoisella pallonpuoliskolla vallitsee ankara pakkastalvi, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä ilmaston muutoksen kanssa.

Ilmastohan tunnetusti lämpenee, tapahtuu lähes mitä tahansa. Lämpenee sitäkin riippumatta, että viimeisten kymmenen vuoden aikana lämpötila globaalisti ei ole noussut, vaihdellut toki merkittävästi.

Kuluneiden kolmenkymmenen vuoden trendi osoittaa alailmakehässä satelliittimittauksen perusteella arvioiden kiistatta ylöspäin, tarkalleen ottaen + 0,28 Celsius-astetta. Mistään erityisestä ilmiöstä ei pitkänajan vertailussa kuitenkaan ole kysymys, tällaisia vaihteluita historiaan mahtuu kautta vuosisatojen. Ohessa satelliittimittaukseen perustuva lämpökäyrä vuodesta 1979 näihin päiviin:

Lähde: Roy Spencer, http://www.drroyspencer.com/latest-global-temperatures/

Pari huomautusta tämänhetkisen kylmän kauden merkeissä sallittaneen.

Ensinnäkään mikään maailman ilmatieteen laitos ei viime syksynä osannut meille kertoa, että edessä on rankka pakkastalvi. Englannin kuuluisa MetOffice ennusteli normaalia lämpimämpää talvea, mikä ei ole tietenkään yllätys laitoksen toimintaa ja ennusteita seuranneille. Monet keskeiset tutkimuslaitokset uskaltavat kuitenkin viikosta toiseen ennustaa, millaiset säät ovat vallitsevia vuosisadan jälleen vaihtuessa yhdeksänkymmenen vuoden kuluttua.

Toiseksi maapallon lämpöjärjestelmässä ei ole sellaisia reservejä, jotka tasoittaisivat nykyisen kaltaiset kylmät kaudet, “arktiset sääilmiöt”. Tasaisesti lisääntyvä ilmakehän hiilidioksidi ei sekään kykene estämään “arktisia sääilmiöitä”. Kun IPCC:n pääideologit ovat jo julkisesti myöntäneet, että eivät kykene selvittämään 2000-luvun lämpöpysäkin syytä ja kun lisäksi on tullut ilmi, että heidän lämpötilastonsa ovat manipuloituja, niin joutuu kysymään, millaisen ilmastotieteen varassa tehdään tulevaisuutta koskevia energiapoliittisia ratkaisuja?

Kun kylmä tulee ja ehkä lunta sen mukana, tuulimyllyt eivät pyöri eivätkä sähkörautatietkään näytä kovin varmasti toimivan. On historian ivaa, että Englannissa junanvaunuja vetämään on kaivettu talleistaan myös menneiden vuosikymmenten höyryvetureita. Ne kulkevat, kunhan vain hiiltä tai halkoja on käytettävissä.

Yksi rankka pakkastalvi ei tarkoita ilmaston suistumista jääkauteen johtavalle uralle. Mutta lämpeneminen on ollut pysähdyksissä jo kymmenen vuotta. Suoranaista viilenemistä ennakoivat nyt monet tutkijat, myös eräät  lämpenemistä vannoneet tutkijat IPCC:n piirissä. Tämä mahdollisuus on otettava vakavasti, kun tässäkin maassa tehdään pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia energiaratkaisuja.

Powered by WordPress