Kari Arvola

July 16, 2010

Katastrofaalisen lämmintä?

Filed under: Ympäristö — ad @ 9:26 pm

Heinäkuun helteet ovat antaneet ilmastokatastrofin ennustajille aiheen kertoa maapallon jälleen lämmenneen ennätyksellisesti. Tuoreiden ilmoitusten mukaan nyt on meneillään kuumin vuosi koko mittaushistorian aikana.

YLE:n uutinen on peräisin uutistoimisto AFP:ltä, jonka lähde on amerikkalainen NOAA-tutkimuslaitos. Huomiota herättää, että puhutaan ennätyslämpöisestä vuodesta, vaikka mittauksissa on otettu huomioon lämpötilat vain tammikuusta kesäkuuhun. Lisäksi NOAA kertoo saaneensa jollakin tavoin lasketuksi vertailukelpoisen keskiarvon sekä merten että ilmakehän lämpötiloista. Ei ole käytetävissä sellaista mittausjärjestelmää, jolla tämä luotettavasti onnistuisi.

Reunahuomautuksena todettakoon, että mittaushistorialla on pidempi jälki kuin amerikkalaislähteen vuoteen 1880. Mutta vuoden 1880 maapallon keskilämpötilan määrittäminen silloisen ilmakehän ja meriveden keskilämmön mukaan lienee asteen kymmenysten tarkkuudella täysin ylivoimainen tehtävä. Mittausverkosto on ollut noina vuosina tosi vaatimaton eikä vielä tänäänkään laajoilta valtamerialueilta ole saatavilla kattavaa ja luotettavaa mittausdataa. Sama pätee myös suhteellisen laajoihin alueisiin Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Mutta mitäs me pienistä kauneusvirheistä.

Lämmintä on kylläkin pitänyt. Toisin kuin uutisista voisi päätellä, ei ilmakehä ole 2000-luvulla kuumennut. Vuoden 1998 El Ninjo-piikin tasolle ei ole päästy myöskään kesäkuussa 2010, jolloin lämpötila hieman aleni toukokuun huippuun verrattuna. Kun tämänkertainen El Ninjo jää taakse, voisi loogisesti odottaa myös sekä meriveden, että ilmakehän lämpötiloissa alenevaa kehitystä.

Trendikäyrät ilmakehän eri korkeuksissa löydät täältä.Satelliittimittauksia ei ole kalibroitu suhteessa maantasahavaintoasemien lämpötilojen kanssa. Mutta kun puhutaan yleisestä ilmakehän lämmön muutoksesta, satelliittimittaus antaa parhaan käsityksen tilanteesta siitä syystä, että se eliminoi maan pinnalla aina olevat paikalliset lämpötilaan vaikuttavat taustatekijät.

Kuvassa korkein lämpötilapiikki on vuoden 1998 El Ninjon aiheuttama. Käyrän oikeassa laidassa näkyy kesäkuun 2010 tilanne.

Ilmatieteen laitoksen lämpötilaseuranta ulottuu vuoteen 1846. Lämpötilan kehitystä voi tarkastella täällä. Saksan Baijerissa sijaitseva Hohenpeissenbergin observatorio on mitannut lämpöä 1780-luvulta saakka. Aseman lämpökäyrä näyttää tällaiselta:

Lämpöproblematiikkaan liittyvää pohdiskelua lisää myös täällä.

Powered by WordPress