Kari Arvola

Toistaiseksi neljänneksi suurin puolueemme Vasemmistoliitto hyväksyi kesäkuun puoluekokouksessaan mittavan tavoiteohjelman tulevalle viisivuotiskaudelle. Ohjelma sisälsi tienviittoina uuteen ekologiseen hyvinvointivaltioon noin 215 tärkeätä vaatimusta sekä niille koko joukon tukivaatimuksia. Ohjelmasta ja sen periaatteellisista ulottuvuuksista on pohdiskelua täällä ja täällä.

Hintalappu ohjelmasta puuttui. Kysymys on kuitenkin miljardeista. Jos ottaa huomioon ilmastoon, energiapolitiikkaan ja muun maailman hallintaan noin yleisesti liittyvät vaatimukset, niin viisivuotiskauden kustannukset nousevat mitä ilmeisimmin kymmeniin miljardeihin euroihin, kun toimeen tartutaan.

Toisaalta liike julistuksessaan kertoo pyrkivänsä yhteiskuntaan, jossa taloudellinen kasvu ei enää ole johtosuure. Tämä on yhtälö, joka viimeistään vakuuttaa kansalaiset puolueen omintakeisesta ajattelusta. Koska mittava ohjelma yllätti ulottuvuuksillaan myös laatijansa, päätettiin, että sen tueksi tullaan tuottamaan myös elinkeinopoliittinen ohjelma.

Se onkin loogista, sillä totta kai myös reaalitalouden puolella pitää kehitystä kuljetella. Jotta puolueen aivoriihi ei matkallaan reaalimaailmaan unohtaisi keskeisiä periaatteitaan, annan tässä muutaman maksuttoman vinkin jatkotyöskentelyä varten.

Hiiletön, kaloriton ja geenitön maailma

Punavihreän linjan jatkuvuuden vuoksi pitää elinkeinopolitiikan ohjelmallisiksi johtoaatteiksi kirjata ehdottomasti hiiletön eli kaloriton lähituotanto ja -ruoka, verotuella pyörivä energiateollisuus ja geenivapaa luomumaatalous.

Ydinvoiman käyttö tulee ekologisessa Suomessa lopettaa samalla kun kaikki kaivokset suljetaan ja uusien kaivaminen estetään. Työpaikkoja saadaan syntymään etenkin pientuulivoiman, keskikokoisen tuulivoiman ja tuulivoimapuistojen sekä navettakaasulaitosten rakentamisella. Myös kaiken kattava aurinkopanelointi lisää työllisyyttä, vaikka valitettavasti myös työmaatapaturmia.

Raideliikenteen ulottaminen kaikkialle tasapuolisesti on sikäli turvallinen painopistealue, että se mahdollistaa lisääntymisen ilman talouskasvua samalla tavoin, kuin syntymä mytologian poikkeustapauksessa voi olla neitseellinen. Lisäksi suositaan valikoivasti risusavotoita ja tulvapatojen rakentamista rannikkoalueille, ekologisista syistä mielellään samoihin kohteisiin. Tämä kaikki edellyttää luonnollisesti yhteiskunnan rahoitustukea.

Kulutukselle reilu verotus, päästöt kuriin

Rahaa valtiolle saadaankin lisäämällä vuosittain energiakäytön verotusta ja säätämällä sen tueksi kunnianhimoinen ilmastovero. Vero voi olla sillä tavalla progressiivinen, että se kohdistetaan suhteellisesti suuremmalla painolla alhaisemman ostovoiman omaavaan kansanosaan. Sehän ne kilowatit hassaa turhanpäiväiseen kulutukseensa.

Valtiollisella tasolla Suomi ilmoittaa haasteellisesti kaksinkertaistavansa päästövähennykset mihin tahansa EU:n määräämään tasoon verrattuna milloin vain. Yritysverotuksen keskeiseksi periaatteeksi otetaan yritysten kasvun ennaltaehkäiseminen ja satunnaisen lisäarvon siirtäminen kansalaispalkkoihin. Investoinnit naapurimaihin torjutaan pääomansiirtoverolla.

Kehitysapuun ja ilmastontorjuntaan rutkasti lisää varoja

Kehitysapu kaksinkertaistetaan, samoin kuin asianomaisten kansalaisjärjestöjen valtiontuet. Kehitysapuun kytketään samaa suuruusluokkaa oleva ilmastontorjuntamaksu. Sen avulla Malediivien ja muiden atollivaltioiden parlamentit voivat kokoustaa veden alla suorissa tv-lähetyksissä merenpinnan noustessa vielä ennakoituakin nopeammin.

Nämä vinkit nyt vain aluksi. Eivät ne ole millään tavalla sitovia, mutta joka tapauksessa maksuttomia. Ilmaisia ja immateriaalisia palveluita tuo uusvasemmistolainen elinkeinopolitiikka muutoinkin tullee suosimaan.

Linkki: Aihepiiriä sivuaa myös kolumni Satakunnan Työssä 5.8.2010